(Tämän proosatekstin julkaisin alun perin printtinä, "pienoisromaanina" Tampereella sikäläisen underground-skenen piirissä vuonna 2016. Olin huomioinut, että skenessä harrastettiin melkein kaikkia muita luovuuden muotoja paitsi proosakirjallisuutta. Harmikseni skene ei ollut kovinkaan kiinnostunut neljästä kirjoittamastani tekstistä. Tämä oli aikajärjestyksessä kolmas.)
I
Katkarapuvoileipiä!
Monet tarjoilut olivat olleet Jöns Saharisen makuun kavereiden juhlissa vuosien varrella. Oli tarjottu salaatteja, pikkulämpimiä, suolapähkinöitä, perunalastuja, itse uunipellille tehtyä pizzaa, hedelmiä, makeisia – siis kaikenlaista. Mutta nämä kemut olivat herkullisimmat. Teurajärven Timolla oli naposteltavien suhteen ihmeellisen hyvä maku. Hän oli kenenkään arvaamatta pystyttänyt kerrostalokaksioonsa makoisan voileipäpöydän, jossa leivänpäällisiksi oli tarjolla juustoa, tomaattia, tuoretta basilikaa, hummusta, keitettyä kananmunaa, kylmäsavulohta ja kaiken kukkuraksi katkarapuja. Tämä oli mahtavaa.
Mutustellessaan maittavaa katkarapuvoileipää Jöns kuitenkin ihmetteli, kuinka Timon hyvä maku ei yltänyt ruoka-asioiden ulkopuolelle. Asunto oli sisustettu pahimmanlaatuiseen kitsch-tyyliin, mitä saattoi kuvitella keneltäkään muulta kuin alle 14-vuotiailta tytöiltä. Tapettien puuttuessa seinille oli kiinnitetty mintunvihreitä ja vaaleanpunaisia kuviollisia paperinpaloja, sanomaa ”sinä olet hyvä sellaisena kuin olet” julistavia postikortteja, Timon teini-iän suosikkibändien – kuten ruotsalaisen Weeping Willowsin – julisteita sekä, luoja paratkoon, Seiska-lehden sivuja. Isäntä pukeutui aina sinisiin farkkuihin, jotka edustivat banaaleina kulloinkin viime vuosien aikana esiin pulpahtanutta tyyliä: nyt farkuissa oli isokokoisia reikiä, kun vielä vuosikymmenen alussa niissä oli tahallisesti aiheutettuja värivirheitä. Taustamusiikiksi kelpasi vuoroin jokin punkin ja hevimetallin sekasikiö tai yhdeksänkymmentälukulainen euroteknohumppa.
Onneksi näillä kutsuilla oli muutakin mukavaa kuin tarjoilut: hyvää seuraa. Koolla olivat nimittäin kaikki tärkeimmät henkilöt Jöns Saharisen vanhasta elämästä. Opiskeluaikojen loppupuolella yhteys teini-iän kaveripiiriin oli alkanut venyä ja katkeilla, ja nykyään tuli usein pyörityksi ihan eri ihmisten kanssa kuin ennen. Oli mukavaa, kun oli uusia ystäviä, mutta mikään ei voittanut tilanteita, missä vanha jengi oli koolla. Teurajärven Timon lisäksi paikalla oli kaksi tuttua pariskuntaa: Perttu ja Lilli sekä Andreas ja Aliisa. Molemmat olivat pariskuntia jo silloin ennen. Heinämäen Perttu ja Sihvolan Lilli tutustuivat toisiinsa jo yläasteella, ja lukiossa heistä tuli oikein kliseinen onnellinen teinipari – Jöns muisti itsekin katsoneeni heitä kaihoisin silmin: olisipa omassa elämässä joskus tuollaista. Myöhemmin Jönsillä oli toki oma pitkäaikainen tyttöystävä, Aamu, mutta nyt he olivat eronneet. Missä Perttu ja Lilli olivat nyt aviopari Heinämäki, eivät Andreas Lövberg ja Aliisa Hautala olleet malttaneet mennä naimisiin. Yhdessä he olivat kuitenkin pysyneet jo kuusi vuotta. Timolla ei ollut viime vuosina näkynyt tyttöystäviä. Nykyään seksuaalivähemmistöihin suhtauduttiin melko suvaitsevasti, eikä homo- tai biseksuaaleilla ollut entisenlaista tarvetta olla kaapissa. Silti Jöns mietti joskus, oliko hänen kaverinsa salaa homo – toisaalta, mitäpä asia hänelle kuului. Timo oli Timo.
Timo, Aliisa, Andreas, Lilli, Perttu ja Jöns. Tällä porukalla oli istuttu eräskin ilta ja käyty eräätkin festarit. Tosin ihan ensi alkuun Aliisan tilalla oli muuan toinen tyttö, joka oli sittemmin kadonnut kuvasta eron myötä ja Jöns salaa hieman kaipaili häntä. Mutta hänellä ei ollut tämän illan kanssa mitään tekemistä. Musiikkikin, vaikka kuulosti Jönsin korvaan välillä aika kamalalta, oli jollain lailla yhteydessä siihen vanhan kaveripiirin juttuun. Teininä oli aina silloin tällöin kuunneltu jotain E-Typea, toisaalta skeittipunkkia ja Limp Bizkitiä. Nykyään Jönsillä oli varsin erilainen musiikkimaku, samoin Pertulla ja Lillillä. Aliisasta ja Andreaksesta Jöns ei ollut varma. Timon musiikkimaussa tiivistyivät teinivuosien törpöimmät puolet, mutta jälleen kerran: Timo oli Timo. Ja ehkä tällaisten tarjoilujen, oikeastaan myös tällaisten juhlien koollekutsumisen, tähden pienet miinusmerkit saattoi antaa anteeksi.
Hilpeänmukavaa jutustelua rytmittivät käynnit ulkona tupakalla. Timolla ei ollut parveketta, ja vuokra-asunnossa tupakointi oli kielletty. Timo ei itsekään tupakoinut koskaan – hänellä oli sitä paitsi sydänvika, minkä tähden huoneilmaa olisikin ollut entistä hullumpaa saastuttaa. Jöns tupakoi Lillin jämiä. Andreas ja Aliisa olivat tupakoitsijoita muutenkin kuin pikku maistissa. Tästä jakautumisesta huolimatta koko seurue kävi tunnollisesti pihalla noin kerran tunnissa. Oli niin mukavaa jakaa koko ilta vanhan porukan kesken, ettei niistäkään tilanteista maltettu tehdä taukoja.
Ihan kaikki ei tietenkään ollut niin kuin ennen. Kaiken ilonpitonsa keskellä Jöns Saharinen ei voinut olla huomaamatta kahta uutta seikkaa: Perttu tölvi hieman humalluttuaan yhden jos toisenkin suuntaan aika rumasti, ja Aliisan ja Andreaksen välillä ei ollut ihan kaikki kunnossa. Pertun ilkeilyn kohteena olivat lähinnä seurueen miesjäsenet – sekä Andreas, Jöns itse että isäntä-Timo. Naisille ainainen näennäinen herrasmies ei viitsinyt suunnata ivaansa. Lillin kanssa hänellä vaikutti menevän niin kuin pitääkin. Sen sijaan toisen pariskunnan välillä nähtiin kiristyneitä ilmeitä ja hieman kiusallisen epämiellyttäviä silmäyksiä. Joskus Jöns mietti, kuinka inhottavalta tuntuisi, jos jokin tällainen pitkäaikainen parisuhde menisi poikki. Andreas oli ihan varmasti Timon, Pertun, mikä ettei Lillinkin ystävä tulevaisuudessa, mikä tarkoittaisi Aliisan katoamista ystäväpiiristä. Sitä Jöns ei toivonut, todellakaan. Aliisa oli yksi meistä; lisäksi hän oli mukava ja valtavan sympaattinen ihminen. Jo aikanaan Andreaksen teini-iän tyttöystävän häipyminen kuvioista (itse asiassa jollekin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan) oli tuottanut suorastaan sydänsuruja. Oliko Jöns sitten ollut ihastunut tähän? Kenties. Sitä hän ei kuitenkaan ollut jäänyt murehtimaan, kun elämään oli niin pian löytynyt oma tyttöystävä Aamu.
Yksi Pertun tölväisy jäi erityisesti Jönsin mieleen sinä iltana. Siinä oli jotain omituista, sillä se kuulosti suunnatulta ihan väärälle henkilölle. Kaikki tiesivät epäilemättä, että ennen Pertun tuloa kuvioihin – siis melkein lapsina – Andreas oli ollut ihan lääpällään Lilliin. Kukaan ei epäillyt Andreaksen havitelleen Lilliä myöhemmin, mutta asia muistettiin ja siitä oli joskus väännetty pari puolinaista vitsiä. Nyt Perttu kuitenkin aivan selväsanaisesti, muutenkin selvästi eikä kovinkaan ystävällisesti tokaisi Timolle: ”Onhan se sinun mieltymyksesi punapäihin nähty. (Tauko, ja sen jälkeen painokkaasti:) Niin.”
Ja Lilli oli aina ollut punapää. Hänen ei ollut tarvinnut kokeilla muita sävyjä hiuksissaan.
Miksi ihmeessä Perttu sanoi niin Timolle? Jöns muisti Timon vain joskus lukioaikoina ylipäänsä ilmaisseen avoimemmin kiinnostusta tyttöihin tai naisiin.
II
{ Aliisa kertoo }
Se kauhea tapahtui kymmenen yli kymmenen.
Kerrostaloissa tapaa olla hiljaisuus kello kymmeneltä, ja oli sovittu, että kymmenen maissa laitetaan ämyrit seis ja ruvetaan tekemään lähtöä johonkin pubin terassille tai minne sitten mentiinkin. Kyllä nyt ihan lämmintä oli, joten varmaan olisi terassille päädytty.
Olisi päädytty. Kamala. Nämä sanamuodot ovat niin paljastavia.
Viimeisenä kuunneltu levy, se helvetin Korn, loppui jo vähän vaille, ja todettiin, että nythän meidän on sama pukea kamppeet ja ruveta lähtemään. Musa oli kyllä hirveää, eikä ilta muutenkaan ollut erityisen ihana. Meillä oli Andreaksen kanssa ollut kränää juuri ennen lähtöä – ei mitään vakavampaa, mutta silloin, kun meidän välillämme ei ole lämpöä, on tylsää olla sellaisten ihmisten kanssa, jotka loppujen lopuksi ovat Andreaksen kavereita. Kyllä minäkin ihan heistä tykkään, Lilli ja Perttu erityisesti ovat oikeastaan ihan minunkin kavereitani – mutta olimme Timon luona, Timon ja hänen surkean musa- ja ruokamakunsa. Jönsistä en ole ikinä täysin ottanut selvää. No, kyllä he kaikki ihan tuttuja ovat. Mutta nyt oli tylsää.
Joka tapauksessa kaikki meni niin, että valuimme pikku hiljaa pihalle. Me Lillin kanssa poltimme tupakat, ja Andreaskin tuli pian samoihin puuhiin. Kai ne Perttu ja Jöns ilmestyivät myös aika pian. Jotain pientä edestakaista liikehdintää siinä oli, ja kun Timoa ei kuulunut, me tytöt lähdimme katsomaan, mikä häntä viivytti.
Me löysimme hänet.
Vessan ovi oli kiinni, muttei lukossa, ja oven alaraosta näkyi valo. Lilli koputti oveen ja kutsui Timoa nimeltä, mutta mitään ei kuulunut. Minä koputin uudelleen ja lopulta avasin sen oven. En muista tai tiedä, kumpi näki hänet ensin, mutta siinä Timo makasi tajuttomana lattialla. Kyljellään. Vasen käsi oli rinnan alla, ja ilmassa johdon varassa killui sähkökäyttöinen parranajokone. Lilli on käynyt joskus joitakin ensiapukursseja ja hän alkoi heti tunnustella pulsseja ja varmistella asentoja, kun Timo ei vastannut kutsuun eikä elpynyt posken läpsinnästä. Itse olin todella hädissäni, ja kun sitten soitin elämäni ensimmäisen hätäpuhelun, en ollut osata sanoa oikeita asioita. Lilli autteli vähän taustalta.
Sitten Andreas tuli siihen ihmettelemään ja taivastelemaan. Minä lähdin itkien hakemaan Jönsiä ja Perttua. Joku naapurin ovi avautui ja mies käski – typerryttävää kyllä – olemaan hiljempaa. Minä olin ensiapuporukkaa vastassa, kun ambulanssi tuli. Timo oli siinä vaiheessa vielä hengissä, mutta yhä tajuton. He kantoivat hänet ambulanssiin. He kysyivät, kuka hänet löysi, kuka meistä oli läheisin ystävä ja muuta. Lopulta Lilli ja Perttu lähtivät sinne mukaan. Me muut jäimme toistaiseksi paikalle puhumaan ja taivastelemaan. Ja sitten siihen tuli vielä se yksi sankari, mutta hänestä varmaan myöhemmin lisää.
Puolen tunnin päästä tuli Lillin itkuinen puhelinsoitto, joka ilmoitti, että Teurajärven Timo oli kuollut sydänkohtauksen jälkioireisiin.
III
”Jopas oli hyvää kakkua! Ja hyviä keksejä!” vieras kiitteli.
”Mitäs niissä nyt”, vastasi emäntä. ”Kaupasta olen kaiken ostanut. Itse en enää oikein jaksa leipoa. Vanhuus ei tule yksin.”
”Höpö höpö! Et sinä mikään vanhus ole, vaan nainen parhaassa iässä! Eikä naisen parhaassa iässä tarvitse aina huhkia keittiössä, kun voi ostaa kaupastakin. Valmiina. Se on näitä nykyajan hyötypuolia, vai mitä?”
”Niin, onhan se. Välillä vain tuntuu siltä, että saamme nykyään kaiken liian helpolla. Tiedäthän, kun sitä on elänyt 50-luvun ja vähän 40-lukuakin...”
”Tiedän, koska niinhän minäkin olen elänyt.”
”...että leipä on itse aherrettava pöytään. Ja nyt minä olen tämmöinen eläkeläinen, enkä edes kovin köyhä eläkeläinen. Ja voin kävellä tuohon puolen kilometrin päähän lähikauppaan, ja siellä on heti paremmat valikoimat kuin yhdessäkään kaupassa silloin, kun olin lapsi ja nuori ja juoksin äidin asioilla. Äiti oli aina niin kiireinen.”
”Minulla onkin sellainen hämärä muistikuva sinun äidistäsi. Eikö hän sitten kuitenkin elänyt aika vanhaksi?”
”Eli, eli! Nyt vasta syksyllä tulee seitsemän vuotta kuolemasta. Äidillä oli sitä elinvoimaa niin paljon, että vaikka elämä rasitti, niin yhdeksän vuosikymmentä ehti täyttyä.”
”Kuinkahan sitä meidän käy, ystäväiseni? Ei ole elämä meitäkään kohdellut ihan silkkihansikkain.”
”Eihän se. Eikä itseään ole tuntenut nuoreksi enää vuosikymmeniin. On niin paljon kaikenlaista kolotusta.”
”Aina välillä sitä miettii, miltä tuntuisi, jos olisi elämä niin edessä kuin noilla naapurissa juhlivilla nuorilla.”
”Luultavasti siinä iässä emme olisi pitäneet itseämme enää ollenkaan nuorina”, tokaisi emäntä.
”Niinhän se voi olla”, vieras naurahti.
Kun vieras rupesi tekemään lähtöä, huomattiin kuitenkin, ettei naapurin nuorella väellä ollut kaikki kunnossa. He kuulostivat hätääntyneiltä. Oven läpi kuului jopa sellaisia sanoja kuin ”tajuton” ja ”ambulanssi”. Emäntä ehti tietysti miettiä, onko joku taas käyttänyt holtittomasti alkoholia. Sellaisiin tapauksiin ei yleensä tarvittu sairasautoa. Mutta molempien yllätykseksi ambulanssi tosiaan ilmestyi talon edustalle, ennen kuin vieras ehti lähteä.
Vieraassa heräsi selvästi jokin ennakoimaton, tai ehkä se oli ennakoitu, kiinnostus tapausta kohtaan. Kukaan nuorista ei tuntunut käsittävän, mitä yhdelle heistä – ilmeisesti asunnon varsinaiselle asukkaalle – oli sattunut ja ennen kaikkea miksi. Nuoret kuuluivat sanovan ensihoitajille, ettei hän ollut humalassa tai itse asiassa juonut pisaraakaan alkoholia. Vaikutti siltä, että kyseessä oli sydänkohtaus. Mutta miksi? Ainakaan yksi naisääni ei tiennyt, että Timolla (se oli potilaan nimi) olisi vanhastaan sydänvikoja. Hätääntyneisyys kuului selvästi hänen äänestään.
”Minusta tuntuu, että menen vähän haastattelemaan noita nuoria”, vieras totesi.
”Vieläkö sinä jaksat haastatella ihmisiä?” emäntä ihmetteli.
”Eihän sitä malta, kun ihmisellä on tällainen tausta.”
”Jessus! Pian sinulla on lista epäiltyjä.”
”Enpä usko, enpä usko. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä...”
IV
Naapurin ovi avautui. Jöns Saharinen epäili jonkun setämiehen taas käskevän heitä pitämään pienempää melua, vaikka yksi joukosta – tämän viereisen asunnon varsinainen asukas, Teurajärven Timo – oli juuri kannettu tajuttomana ambulanssiin. Setämies sieltä tulikin. Ja tätinainen perässä. Mies näytti alusta lähtien etäisesti tutulta Jönsille, vaikkei tämä osannut yhdistää asiayhteyttä. Se kävi kuitenkin selväksi heti, kun hänen suunsa avautui.
”Päivää, nuoret. Minä olen Herkku Holma. Ehkä olettekin kuulleet minusta. Olin tuossa naapurissa kylässä ja minua rupesi kiinnostamaan, mitä täällä on tapahtunut.”
Mestarietsivä Herkku Holma! Täällä tamperelaisen kerrostalon käytävässä. Jöns Saharinen muistikin heti etäisesti jostakin lähivuosien haastattelusta, että Herkku Holma oli asettunut viettämään eläkepäiviään Tampereelle. Mutta eihän tässä kaupungissa juuri ikinä oikeasti törmännyt tunnettuihin henkilöihin. Mikko Alatalo oli vilahtanut jonkin yksittäisen kerran jossain, samoin Simo Frangén. Tässä kuitenkin tönötti Herkku Holma. Entinen poliisi, jonkin luottamuspulan vuoksi yksityisetsiväksi ryhtynyt, omaa radio- ja lopulta tv-ohjelmaakin lyhytaikaisesti vetänyt julkkis, jonka tiedettiin oikeasti selvittäneen haastavia rikoksia. Sekä omaisuus- että henkirikoksia. Mutta ei kai tähän tapaukseen liittynyt rikosta?
”Meidän kaveri vietiin juuri ambulanssiin. Sydänkohtaus kai”, Aliisa Hautala selitti.
”Timo oli ihan tiedoton. Pahalta näyttää”, täydensi Andreas Lövberg.
”Hänelläkö ei ollut ennestään mitään sydänvikaa?” Herkku Holma kysyi.
”Ei kai, en minä tiedä”, sanoi Aliisa.
”Oli”, Jöns Saharinen korjasi. ”Siksihän hän eli niin kuin eli, ei juonut ja söi tarkasti ja kohtuullisesti. Sinäkö et tiennyt?”
”Mielenkiintoista”, kommentoi etsivä. ”Joku tai jokin aiheutti Timolle sydänkohtauksen. Mutta tapaukseen ei kai liity mitään... tiedättehän... tietyssä mielessä epäselvää?”
”Siis... jos tajusin oikein, niin ei takuulla!” Andreas tölväisi ehkä vähän ymmärrettävästikin tuohtuneena.
”Hei siis, meidän kaveri on viety sairaalaan ja meillä on hänestä kova huoli ja hätä”, Aliisa selitti itkunsekaisesti.
”Ei tässä tarvita mitään mestarietsivää”, täydensi Andreas.
”Oh, oh! Anteeksi. En halua tunkeilla. Olin vain kiinnostunut ja utelias. Hyvää jatkoa teille, ja toivotaan parasta Timolle.”
Herkku Holma ja hänen naisseuralaisensa – Teurajärven Timon naapuri – poistuivat takaisin asuntoon. Jöns Saharista tämä episodi ei rauhoittanut ollenkaan.
”Ajattele, jos oikeasti joku on aiheuttanut sen sydänkohtauksen.”
”Silloin se on joku meistä. Hyi kauhea, ei ajatella semmoisia”, Aliisa reagoi ja näytti siltä kuin voisi pahoin.
”Eihän tässä mitään epäselvää ole”, tokaisi Andreas. ”Äijä vain kuvittelee. Kyllä tuommoiset tyypit tiedetään.”
”Ei hän kyllä vielä edes kuvitellut mitään.”
”Mitähän epäselvyyksiä tällaiseen voisi liittyä?” Jöns esitti kysymyksen.
”Vaikka sellaista, että Timo on säikähtänyt jotakin ja saanut kohtauksen”, ehdotti Aliisa.
”No joo. Mutta silloinkin se olisi varmasti tahatonta.”
”Niin se kyllä olisi.”
”Meistä viidestä kenelläkään ei ole Timoa kohtaan mitään hampaankolossa”, Andreas vahvisti. ”Ei edes niin paljon kuin vaikka Aliisalla ja minulla toisiamme kohtaan. Timo on Timo, ja ihan varmasti meidän kaikkien ystävä.”
Siihen ei kenelläkään tuntunut olevan mitään vastaansanomista. Jöns Saharinen, Aliisa Hautala ja Andreas Lövberg eivät osanneet muuta kuin odottaa ja ihmetellä. Samalla he olivat siirtyneet takaisin Timo Teurajärven asuntoon. Joku yritti jutella jostain kevyemmästä aiheesta, mutta jutustelu ei nyt ottanut tuulta alleen. Lopulta Aliisan puhelin soi. Se ei ollut pitkä puhelu, mutta vastaaja ehti puhjeta sen aikana itkuun. Puhelun päätyttyä Aliisa ilmoitti seurueelleen, että Timo oli kuollut.
V
Mestarietsivä Herkku Holma oli huolestunut.
Kaikki ei ollut kohdallaan. Sen paljastivat muutamat Timo Teurajärven asunnon ovella esitetyt näkökulmat, jotka Holma kuuli – tai suoremmin sanoen kuunteli – ystävänsä Orvokki Setälän oven läpi (sisäpuolisen välioven hän oli tahallaan jättänyt sulkematta). Myöhemmät ajoittaiset vaivihkaiset siirtymiset käytävän kautta naapurin oven taakse paljastivat etsivälle myös, että tämä oli kuollut. Jos joku nuorista on omalla toiminnallaan aiheuttanut kohtauksen Timo Teurajärvelle, jolla oli sydänvika, häntä saattaisi joutua epäilemään kuolemantuottamuksesta – tai karuimmassa tapauksessa peräti murhasta.
Ja vaisto, ikivanha kunnon mestarietsivän vaisto, ilmoitti Herkku Holmalle, että tähän tapaukseen liittyi jotain mätää.
Tyttö (tai nainen, Holma ei oikein tiennyt, kummaksi tätä olisi kuulunut kutsua), joka oli jäänyt tapahtumapaikalle, oli todennäköisesti puhdas. Pojista (miehistä?) hän ei ollut aivan varma. Kahdesta uhrin mukaan sairaalaan lähteneestä nuoresta hänellä ei ollut aavistustakaan. Herkku Holma oli saanut käsityksen, että nämä muodostivat pariskunnan. Myös paikalle jäänyt tyttö ja toinen pojista taisivat olla pari. Kaveriporukoiden sisäiset ihmissuhdekiemurat eivät olleet harvinainen väkivallan syy, mutta ihmissuhderiidat olivat yleensä perin avoimia. Tähän tapaukseen liittyi selvästi jotain hyvin kätkettyä.
Mutta miten tutkia tätä tapausta? Tänä yönä tilanne oli sellainen, että ketään läsnäolijoista ei huvittaisi vaivautua jututtamaan. Tietysti nykyaikana oli olemassa sellainen asia kuin sosiaalinen media, ja kun Timo – Teurajärven Timo – varmaankin löytyisi Facebookista, sitä kautta mestarietsivän mainio kasvomuisti epäilemättä tunnistaisi nämä kaveritkin. Asiassa vain oli se ongelma, ettei Herkku Holma käyttänyt sosiaalista mediaa. Hän oli käväissyt Facebookissa lyhyen ajan joskus 2010-luvun alussa, todennut sen lähinnä ahdistavan ja sekoittavan selkeitä konsepteja – ja lähtenyt lätkimään.
Tämän pohdinnan aikana oli kuitenkin yhä vierellä vanha ystävä, Orvokki Setälä, Timon naapuri. Kaikeksi onneksi Orvokki Setälä oli juuri sellainen ihminen, joka seurasi nykyajan metkuja.
”Tuota, saanko kysyä sinulta yhtä ehkä hieman hassua asiaa?”
”Totta kai saat, ystävä hyvä.”
”Satutko sinä käyttämään tuota sosiaalista mediaa, erityisesti Facebookia?”
”Joo, kyllä minä siellä olen. En paljon tee sinne päivityksiä, mutta seurailen kyllä yhtä ja toista aktiviteettia.”
”Sepä hienoa! Tiedäthän sinä, vanha ystävä, että minua nyt kiinnostaa tuo näiden nuorten tapaus enkä saa rauhaa, ennen kuin mahdolliset asiaan liittyvät epäselvyydet on selvitetty. Ajattelin aloittaa sosiaalisesta mediasta. Autatko minua?”
Ja Orvokki Setälä auttoi. Tuossa tuokiossa hän oli kirjautunut sisään omalle Facebook-tililleen, ja ystävykset olivat yhdessä löytäneet sieltä niin Timo Teurajärven kuin ilmiselvästi pari tämän kaveriakin. Andreas Lövberg oli se pitkähiuksinen hujoppi, joka tuohtui mestarietsivän läsnäolosta eniten. Toinen paikalle jäänyt poika oli luultavasti nimeltään Jöns Saharinen – kuva oli epäselvähkö, mutta joillakuilla ihmisillä on niin selvä 'oma ilme', että sen tunnistaa. Tytöstä Herkku Holma ei ollut varma. Tämä ei kuulunut maailman tunnistettavimpiin ihmisiin. Orvokki Setälä kuitenkin sanoi, että Aliisa Hautala -niminen nuori nainen – jota Holma oli siis pitänyt yhtenä mahdollisena – oli ehdottomasti ollut Timon luona sekä nyt että joskus aiemmin vastavissa tilaisuuksissa: hänen äänensä kuului ulkoa tupakkapaikalta, Orvokki oli oppinut tunnistamaan sen ja yhdistämään oikeisiin kasvoihin.
Siis Aliisa, Andreas ja Jöns. Näistä Aliisa ja Andreas olivat luultavasti pariskunta. Jöns ja Timo olivat mitä ilmeisimmin sinkkuja. Vielä oli se toinen pariskunta, joka lähti Timon perässä sairaalaan. Palaisivatko he pian tapahtumapaikalle?
Pian ilmeni, että mestarietsivä Herkku Holman ounailu kävi toteen.
VI
{ Aliisa }
Lopulta Perttu ja Lilli palasivat. He saivat ilmaiset kyydit taksilla. Kaikki oli painajaismaista. Timo oli kuollut. K-u-o-l-l-u-t. Vainaja, ikuisesti poissa, sikäli kun mitään siitä asiasta tiesin. Siinä olisi ollut jo ihan riittävästi kestämistä. Mutta Timo oli kuollut sydänkohtaukseen, jonka hän oli saanut sillä aikaa, kun Andreas, Lilli ja minä poltimme tupakkaa hänen asuintalonsa edustalla. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Me Lillin kanssa olimme löytäneet hänet tajuttomana. Emme voineet tehdä mitään muuta kuin soittaa hänelle ambulanssin – emmehän? Kaiken kukkuraksi se hemmetin mestarietsivä oli kylvänyt epäilyksen siemenen, että jollakulla meistä saattoi olla osansa kohtauksen aiheutumisessa. Se tuntui kyllä lähes mahdottomalta. Lähes. Voi perhana.
Perttu rupesi heti selittämään, kuinka kaikki oli tapahtunut. Ei hän eikä Lilli ollut nähnyt Timon viimeistä henkäystä, tietenkään. Heitä oli jututettu, sitten he olivat odottaneet kauhunsekaisin tuntein. Pian oli ilmoitettu ”exituksesta”, niin kuin termi kuuluu tietääkseni. Taas heitä oli vähän jututettu, mutta eri sävyyn. Lilli oli itkenyt ja voinut huonosti, Perttukin vähän. Ja sitten se taksikyyti, oli tarjottu sellaista kotiin, mutta nämä kaksi olivat halunneet tänne.
Sitten oli meidän vuoromme selittää. Ja siihen kuului se yksi tosi hämmentävä käänne.
Kun päästiin kohtaan, jossa mainittiin herra mestarietsivä, Perttu sai kohtauksen. Anteeksi tolkuttoman mauton sanavalinta. Mutta Perttu rupesi vaahtoamaan, että ihanko oikeasti Herkku Holma oli käynyt meitä jututtamassa ja saattoi edelleen olla naapurissa. Että ihanko todella hän oli kysäissyt, liittyikö tapaukseen jotain ”tietyssä mielessä epäselvää”. Tätä en ollut osannut odottaa. Herkku Holmat ja Simo Frangénit, ne eivät olleet minun juttuni eivätkä Andreaksen juttu yhtään enempää. Mutta Pertun päässä Holma ei ilmeisesti vertautunut Frangéniin, vaan ikään kuin johonkin Wallanderiin tai Matulaan tai James Bondiin – sillä erotuksella että Holma oli todellinen henkilö, mistä johtuen hänet saattoi ihan oikeasti tavata. Ja Perttu oli jopa tavannut ja hänellä oli Herkku Holman nimikirjoitus. Saakeli. Nyt Perttu oli sitten availemassa Timo-vainajan asunnon ovea ja säntäämässä käytävään kuuntelemaan, juteltiinko naapurissa, Setälällä, se oli naapurin naisen nimi (Tätilä olisi hänelle sointuvampi nimi). Että uskaltaisiko soittaa ovikelloa ja tyrkyttäytyä herran mestarietsivän juttusille. Luoja! Vain tunti sitten Andreas erityisesti oli ollut hätistelemässä tätä tiehensä.
Sitten Perttu tosiaan soitti ovikelloa. Ja sinne hän katosi, sisään Setälän asuntoon. Pieni viipale ovensuussa käytyä jutustelua paljasti, että salapoliisi tosiaan oli paikalla.
Parinkymmenen minuutin päästä Perttu tuli takaisin.
Me olimme sillä aikaa läpikäyneet surutunnelmissa, mitä voisimme tehdä. Toiset vakuuttivat minulle, että kuolemasta ilmoittaminen Timon lähiomaisille oli hoitohenkilöstön tehtävä. Me voisimme ottaa yhteyttä Timon vanhempiin huomenna, valittaa tapahtunutta ja ehkä vastailla selventäviin kysymyksiin. Timon asunnon ja irtaimiston kohtalo oli lähiomaisten vastuulla. Katselimme ympärillemme ja tuumailimme, että vaikka meistä jokaisen puolikas inhosi hänen makuaan sisustuksen, musiikin ja muun suhteen, kaikki se oli niin olennainen osa Timoa – joka oli poissa – että sitäkin tulisi ikävä. Kaikkea tulisi ikävä.
Ja sen keskelle tulee Perttu. Naama loistaen.
Herkku Holma oli kuulemma ensi alkuun selvästi myhäillyt törmättyään ihailijaan. (Narsistin vikaa?) Sitten hän oli muuttunut vaiteliaaksi, empiväksi ja vastahankaiseksi, kun häneltä pyysi kommenttia Timon tapauksesta. Lopulta etsivästä oli saanut muutaman virkkeen irti. Kuuleman mukaan hän piti mahdollisena, että nuori heikkosydäminen ihminen oli säikähtänyt jotakuta tai jotakin. Ja saanut kohtauksen... ja kuollut. Eikähän tällaisessa tapauksessa ikinä ollut täysin mahdotonta, että jokin osa tapahtumista oli tahallinen – vaikka se toki olikin epätodennäköistä. Ja Pertun mielestä erityisen kiinnostavaa oli, että Herkku Holma oli puhunut Timon kuolemasta, vaikka meidän tavatessamme hänet käytävällä tämä oli vielä hengissä. Tai ainakaan suruviesti ei vielä ollut saapunut. Mestarietsivä työssään!
Voi luoja.
VII
"Jopas oli kiinnostava tapaus", etsivä Herkku Holma sanoi ystävälleen.
"Sinä vain olet imarreltu, kun sinua ihaillaan", tokaisi Orvokki Setälä.
"No niin... mjäh häh häh..." Holma alkoi nauraa omalaatuiseen, myhäilevään tyyliinsä.
"Huomasin myös, että yritit ensin näytellä välinpitämätöntä, vaikka mielesi askartelee koko ajan tapauksen kimpussa. Mokomakin. Kyllä sinun metkusi tunnetaan."
"Mutta ei välttämättä tunneta tuolla toisella puolella..."
"Eipä niin. Et ole ihan niin kuuluisuus."
"Anteeksi, hyvä ystävä, mutta saanko kysyä, mistä nyt tämmöinen pisteliäisyys? Meillähän on ollut niin mukava ja kohtelias ilta."
"Niin on! Ja anteeksi minun puolestani. Muistutan kumminkin, että kello on yksi yöllä. Etkä tiettävästi asu tässä osoitteessa."
"Enhän minä. Anteeksi, ystävä hyvä. Minä joskus hieman menetän ajantajuni, kun kiinnostun ja innostun."
"Olen huomannut – ennenkin. Mutta saat anteeksi."
"En malta olla vielä miettimättä, kuinka nuo toimivat tuolla naapurissa... Aikovatkohan he viettää koko yön Timon luona? Luulisi, ettei siinä olotilassa nukuta."
"Näin voi olla. Et kai sinä nyt aio...?"
"Ei, en minä taida. Ja sinun täytyy päästä nukkumaan, ystävä hyvä, joten kyllä minun on nyt soitettava taksi."
"Varmasti se on parasta", Orvokki Setälä totesi.
Mestarietsivä Herkku Holma tilasi taksin. Luonnollisesti taksiasemaa ei ollut ihan naapurissa, joten siinä odotellessa oli vielä aikaa suunnitella.
"Jospas sinä, ystävä hyvä, vielä sen verran auttaisit, että voisimme laatia nimilistan oletetuista osallisista. Osaatko napata sieltä sosiaalisesta mediasta niiden kasvokuvat? Kuva olisi kiva."
"Hah, tuo kuulostaa niin kuin treffejä suunnittelisit."
"Kyllähän minä suunnittelenkin."
"Et varmaan siinä mielessä? Vähän liian nuoria meille eläkeikäisille."
"Juu, kyllä ihan ammattimiel-, tai, no... eihän sitä ammatissa ole, kun on eläkkeellä. Mutta kieltämättä nyt kiinnostaisi päästä muidenkin juttusille kuin tämän Pertun. Ja mielellään myös uudelleen Pertun."
"Sinä ja sinun ammattisi! Mutta kyllä voin napata valokuvat. Laitanko sähköpostilla vai kuvaviestinä puhelimeen?"
"Mieluummin sähköpostilla. Ei minusta oikein sellaista puhelimenkäyttäjää ole tullut, että osaisin ja tykkäisin kaikki tällaiset toiminnot hoitaa puhelimella. Kiitoksia, ystävä hyvä!"
"Keitäs näitä nyt olikaan? Pitäisikö minun kirjoittaa ylös?"
"Juu, niin se on parempi. Timo Teurajärvi on siis uhri, ja läsnäolleet Aliisa Hautala... Jöns joku... oliko se Saharinen? Andreas Löv-, Löf-joku, heidän kaverinsa. Perttu, edelleen samojen kaveri, ja tämän kumppani taisi olla Lilli. Siis Timo, Aliisa, Andreas, Perttu, Lilli ja Jöns."
"Hyvin sinä heti muistat!"
"Sellaista muistia tarvitaan salapoliisin ammatissa, ystävä hyvä."
Aivan tuossa tuokiossa taksi ilmestyi kerrostalon pihaan. Mestarietsivä Herkku Holma puikahti lopultakin kokonaan ulos Orvokki Setälän asunnosta ja tapahtumapaikan välittömästä läheisyydestä.
VIII
Se oli todella kummallinen yö.
Jöns Saharinen tunsi olonsa vaikeaksi tuntea mitään. Tämä tunnereaktio on toki luonnollinen, mutta siitä huolimatta hämmentävä. Jöns koetti sanoa itselleen: 'Yksi parhaista ystävistäsi on kuollut, oikeasti kuollut! Me olemme täällä suremassa! Me suremme täällä, koska emme pysty muuhunkaan!' Mutta kaikki tämä tuntui hieman etäisenä Jöns Saharisen tajunnassa. Sen sijaan (tämä tunnereaktio on myös ihan luonnollinen ja vielä edellistäkin hämmentävämpi) mieli tuntui tonkivan hänestä esiin huvittumista ja ironiaa. Tällaisella hetkellä? Suoraan sanottuna: Jöns Saharinen häpesi itseään.
Mutta yö oli niin kummallinen! Teurajärven Timon sydänkohtaus. Ambulanssin hälyttäminen. Jönsin, Andreaksen ja Aliisan jääminen kolmestaan Timon asuntoon. Mestarietsivä Herkku Holman ilmaantuminen näyttämölle – ei, tämä ei viimeistään sopinut kuvioon, ei ihan oikeasti! Kas, kun ei tullut Robin tai Sauli Niinistö. Sitten ilmoitus Timon kuolemasta. (Tätä ajatellessaan Jöns Saharinen hieman sävähti.) Pertun ja Lillin paluu. Pertun katoaminen naapuriin juttelemaan Herkku Holman kanssa. Pertun kertomus sen jälkeen.
Ja lopulta saapui tämä hiljainen tyhjyys, kun kukaan ei osannut tehdä mitään. Kaikkia väsytti. Kukaan ei nukkunut. Kaikki olisivat halunneet olla kotona, omassa sängyssä nukkumassa. Kukaan ei kokenut voivansa lähteä. Välillä juteltiin, mutta se tapahtui hiljaisella äänellä, kysymyksen ja vastauksen välissä saattoi kulua puoli minuuttia, eri puheenaiheiden välissä monta minuuttia. Aivan varmasti jokainen viidestä eloonjääneestä (mikä sanavalinta, mutta tässä muodossa se tuli Jöns Saharisen päähän) mietiskeli tapahtumia omalta pohjaltaan, ihan itsekseen, vaikka toiset olivatkin ihan vieressä ja tilanne oli kaikille yhteinen.
Yksi kummallisimpia (ja samalla huvittavimpia) hetkiä oli se, kun Perttu ihan selvästi vastasi väärään kysymykseen. Jöns oli ollut vähällä purskahtaa nauruun – ja nytkin, kun hän kävi tilannetta läpi omassa päässään, hän oli taas hörähtämäisillään. Andreas se kysyi häneltä, oliko Timo koskaan puhunut testamentista. Hänellähän oli sydänvika – siispä, vaikkei omaisuutta paljon ollutkaan, voisi kuvitella, että kysymys kuolemasta oli läheisempi ja todellisempi. Perttu vastasi siihen, että ei, ei siellä sairaalassa tarjottu kahvia.
Miksi ihmeessä Perttu niin vastasi? Mihin hemmettiin hän kuvitteli vastaavansa? Andreas näytti närkästyneeltä eikä jatkanut sanallakaan. Lilli puolestaan vaikutti täysin hämmentyneeltä, Aliisa oli kokonaan omissa ajatuksissaan eikä reagoinut mitenkään.
Ja Jöns Saharisen aivot käänsivät pintaan asian huvittavan ja ironisen puolen, minkä johdosta hän oli revetä röhönauruun.
IX
Etsivä Herkku Holma oli aloittanut uuden päivän laatimalla luettelon. Hän oli istunut kirjoituspöytänsä ääressä ruutupaperi edessään ja kirjoittanut kuulakärkikynällä. Siinä oli seuraavat asiat:
UHRI — Timo Teurajärvi, 30. Orvokki Setälän naapuri. Sydänvikainen. Kuolinsyy: sydänkohtauksen jälkioireet. Sydänkohtauksen mahdollinen syy: jonkin tai jonkun aiheuttama säikähdys. Säikähdyksen aiheuttaja epäselvä. Uhri oli kohtaushetkellä wc:ssä ja luultavasti ajoi partaansa.
EPÄILLYT
Aliisa Hautala, 24. Toinen tajuttoman uhrin löytäjistä. Andreas Lövbergin tyttöystävä. Ei tiennyt uhrin sydänviasta (omien sanojensa mukaan). Kaikesta päätellen oli ulkona tupakalla kohtauksen sattuessa. Hyvin epätodennäköinen syyllinen.
Lilli Heinämäki, 31. Toinen tajuttoman uhrin löytäjistä. Perttu Heinämäen vaimo. Saattoi myös olla ulkona tupakalla kohtauksen sattuessa.
Perttu Heinämäki, 30. Lilli Heinämäen aviomies. Luultavasti uhrin läheisin ystävä. Osoitti kiinnostusta salapoliisintyöhön ja tuli keskustelemaan tapauksesta.
Andreas Lövberg, ikä noin 30. Aliisa Hautalan poikaystävä. Osoitti pientä vastentahtoisuutta salapoliisintyötä kohtaan.
Jöns Saharinen, 31. Tiesi uhrin sydänviasta. Hieman passiivinen vaikutelma.
Tätä pidemmälle Herkku Holma ei päässyt. Tavalla tai toisella hänen oli tuppauduttava epäiltyjen juttusille. Esimerkiksi Lilli voisi olla mahdollinen ja hyödyllinen haastateltava – tai Jöns. Perttu tulisi kyllä haastelemaan ihan muutenkin. Aliisa ja varsinkin Andreas olivat hankalampia tapauksia.
Näissä pohdinnoissa etsivä mutusteli kevyttä lounastaan, joka koostui lämpimistä voileivistä, salaatista ja teekupillisesta. Sen keskelle tupsahti kuitenkin puhelinsoitto tutusta numerosta.
”Ajattelin vain ilmoittaa”, Orvokki Setälä selitti, ”että Timo Teurajärven lähiomaisia tuli juuri naapuriin selvittelemään hänen jäämistöään. Ja mukana taitavat olla myös ystävämme Perttu ja Lilli.”
”Kappas kehveliä!” Holma noitui. ”Taidanpa tietää, mitä tämän päivän ohjelmassani on seuraavaksi. Nähdään!”
Salapoliisi Herkku Holma työnsi salaattikulhonsa jääkaappiin, hotkaisi loput jälkimmäisestä lämpimästä voileivästä, kippasi jäljellä olleen teen kurkkuunsa ja säntäsi matkaan.
X
{ Aliisa }
Oli käsittämätöntä tulla taas tapahtumapaikalle. Andreas ei lähtenyt ollenkaan. Lillin ja Pertun tiesin olevan siellä yhdessä Timon vanhempien kanssa. Oletin saapuvani lukitulle ovelle, mutta se olikin sepposen selällään ja toisaalta naapurin ovi oli raollaan. Timon asunnossa olivat Timon äiti ja isä, Lilli, Perttu, Orvokki Setälä-Tätilä ja Herkku Holma.
Ihan oikeasti, mitä noilla kahdella oli tämän asian kanssa tekemistä?
Jokainen hetki, jonka Holma oli läsnä, teki enemmän läsnäolevaksi sen pelottavan ajatuksen, että joku meistä oli aiheuttanut Teurajärven Timon sydänkohtauksen – ja kuoleman. Jos siinä oli ihminen osallisena, se ei voinut olla kukaan muu kuin joku meistä. Ja se, ettei kukaan myöntänyt edes mahdollista osallisuuttaan, tarkoitti: jos joku meistä oli osallinen, se oli tahallista.
Sitten oli enää kysymys siitä, kuka. Pelottava ajatus. Tiesin vain, että se en ollut minä. Eikä Lilli. Hän oli koko ajan kanssani. Andreas – kunpa toivoisin, että hänkin olisi ollut vierelläni alusta loppuun. Mutta hän ei ollut, ei ihan. Tarkkaa muistikuvaa tilanteesta ei ollut, ei enää. Perttu oli koko ajan suhtautunut suopeimmin ajatukseen mestarietsivän sekaantumisesta juttuun. Se saattoi olla merkki puhtaasta omatunnosta – ellei hän sitten ollut niin kylmäverinen, että loi tahallaan väärää vaikutelmaa. Vaikea sitäkin oli Pertusta kuvitella. Jöns ei ollut täällä paikalla, kuten ei Andreaskaan. Jönsin luonteella oli melkeinpä kaikkein hankalinta kuvitella itsetarkoituksellista pahantekoa tai vaaralle altistamista. Mutta siitäkään – hänestäkään – en voinut olla varma. Helvetti! Pelkäsin kuollakseni, enemmän kuin mitään, että Andreas oli syyllinen.
Mutta miksi?
Olin varmasti koko ajan poissaolevin jäsen siinä porukassa, joka katseli Timon jäämistöä. Kaikki tietysti ymmärsivät, etten ollut juuri viime yönä nukkunut, ystäväpiiristä oli yksi ihminen kuollut, se oli tapahtunut tässä paikassa ja niin edelleen et cetera. Sikäli kukaan ei varmaan ihmetellyt poissaolevuuttani. Mutta kaikkein eniten se johtui siitä, että yritin läpikäydä päässäni edellisillan tunnelmia, tapahtumia ja keskusteluja, kaikkea, mikä voisi vihjailla mahdollisesta syystä tehdä Timolle jotain pahaa. En keksinyt. Mieleen tuli vain sitä perusjuttua, paskaa musaa ja mielipiteitä jakaneet tarjoilut. Perttu ja Jöns vouhkasivat niiden voileipäjuttujen ihanuudesta. Kai Lillikin niistä tykkäsi. Me Andreaksen kanssa olisimme syöneet mieluummin pizzaa tai vaikka suolapähkinöitä ja sipsejä. Jännä, miten luontevalta tuntuu nyt ajatella ”meitä Andreaksen kanssa”, vaikka meillähän oli silloin riitaa. En oikein viihtynyt siellä, eikä Andreaskaan. Mutta ei hänellä niin paska ilta ollut, että se pitäisi jotenkin Timolle kostaa.
Ehkä Pertussa oli jotain outoa. Hän oli jotenkin... aggressiivinen. Puheissaan, eleissään. Koko illan. Luoja, älä anna sen olla Perttu! Varmaan hänellä oli ollut huono päivä tai jotain. Ei sellaisten johdosta mennä säikyttelemään sydänvikaisia. Paitsi, että tiesikö Perttu koko sydänviasta? Ellei tiennyt, ja Timo sai kohtauksen hänen vaikutuksestaan, miksi ihmeessä niin umpirehellisen oloinen kaveri kuin Perttu salaisi koko homman? Voihan tietysti olla, ettei hän vain millään uskonut tai ymmärtänyt aiheuttaneensa mitään. Se ajatus rauhoitti hetken. Sitten sekin alkoi tuntua ihan naurettavalta.
Joko kukaan ei syyllistynyt mihinkään ja Timo sai sydärin omia aikojaan, tai yhdellä meistä ei ollut ollenkaan puhtaat jauhot pussissa. Ei se muuten voinut mennä.
Yksi ihmetyksen aihe vielä oli, miten se kohtaus käytännössä aiheutui tai aiheutettiin. Mikä olisi säikäyttänyt Timon niin totaalisesti, että hän saisi siitä sydärin? Hänhän oli vessassa, luultavasti ajoi partaa. Tuliko joku näyttäytymään Timolle peilin kautta pukeutuneena kummitukseksi? Ihan naurettava ajatus. Tietenkin se sähkökäyttöinen parranajokone piti ääntä, eikä Timo varmaan kuullut, kun joku avasi vessan oven. Ja sitten se klassinen ”pöö”. Taas menee naurettavuuden puolelle. Herkku Holma yritti jossain välissä vihjailla jotain tästä aiheesta, mutta muita kerta kaikkiaan kiinnosti enemmän Timon elämäntarina hänen irtaimistonsa kautta – Lilli ja Timon vanhemmat siitä ainakin jutustelivat. Kai se Perttu kommunikoi Holman ja Setälä-Tätilän kanssa. Minulle jäi vaikutelma, että Holma ymmärsi, mitä oli tapahtunut ja miten. Mutta ei hän tietenkään meille suvainnut avautua.
Mokomakin mestarietsivä.
XI
Tapahtumien kulku kirkastui etsivä Herkku Holmalle. Samalla sai vahvistuksensa se varsin epämiellyttävä seikka, että Timo Teurajärven kuolema oli aiheutettu tahallaan.
”Niin, ja silloinhan oli sähkökatkos...” Lilli muisteli kriittisiä hetkiä ajatuksissaan. ”Mehän seisoimme suoraan Timon asunnon alla, ja lähin ulkovalo oli palanut, eli siinä oli aika hämärää. Ja asunnossa oli vielä valot, ja ne välähtivät.”
”En muista sähkökatkosta”, kommentoi Perttu heti.
”Mutta kyllä silloin oli”, intti Lilli. ”Aliisa, muistatko sinä?”
”Mitä?” Aliisa näytti olevan ihan ajatuksissaan.
”Silloin, kun olimme tupakalla, kun se tapahtui. Muistatko sähkökatkosta? Timon asunnossa oli valot ja ne välähtivät, niin kuin käy vaikka ukkosella, jos valot menevät hetkeksi poikki.”
”Ei, en muista sellaista.”
”Oletko varma, ettei se tapahtunut joskus aiemmin illalla?” Herkku Holma uteli. ”Käsittääkseni kävitte tupakalla monta kertaa illan aikana.”
”Ei, kyllä se minusta tapahtui, kun olimme ulkona Aliisan kanssa kahdestaan. Tai ehkä Andreas, Aliisa ja minä, en ole varma.”
Herkku Holma katsoi vaivihkaa Orvokki Setälää, joka oli kuunnellut keskustelua ja pysynyt hiljaa. Keskustelu jatkui ja alkoi jo ohjautua uuteen suuntaan, mutta Orvokki reagoi etsivän katseeseen, hymyili vaisusti ja nyökkäsi.
Setälällä ei ollut sähkökatkosta sinä iltana. Sähkönjakelu toimii sillä tavalla, että jos jakelussa tulee hetkellinen katkos, se koskee kyllä kiinteistön kaikkia huoneistoja ja käytäviä – eikä ainoastaan yhtä asuntoa, niin kuin tässä tapauksessa näyttäisi olleen. Joku katkaisi oma- aloitteisesti hetkeksi sähköt Timo Teurajärveltä, joka oli ajamassa partaa sähkökoneella. Aivan! Herkku Holma ei ollut enää vuosikymmeniin ajanut partaa, mutta ehtinyt kuitenkin sen verran kokeilla parranajokonetta, että johto oli kertaalleen irronnut. Se säikäytti aivan tavattomasti. Niin tavattomasti, että tapaus jäi mieleen. Eikä silloin edes valo sammunut!
Muiden jutustellessa mestarietsivä Herkku Holma ujuttautui vessaan päin. Partakone oli asetettu lavuaarin reunalle. Holma tunnusteli hetken laitetta käsillään. Johto tuntui olevan tiukasti kiinni koneessa. Se ei irtoaisi vahingossa kesken toimituksen.
”Anteeksi”, etsivä Holma kiinnitti toisten huomion. ”Te naiset, jotka löysitte Timon tajuttomana... muistatteko, oliko hänellä partakone kädessään, vai oliko se lattialla vai sähköjohdon varassa?”
”Ilmassa”, Aliisa vastasi heti. ”Killui johdon varassa ilmassa.”
”Niin oli.” Lilli näytti siltä kuin olisi samalla käsittänyt jotain. ”Ilmeisesti Timo ajoi sillä partaa ja ote irtosi, kun kohtaus tuli.”
Herkku Holma yritti salavihkaisesti katsoa kolmatta läsnäolevaa nuorta henkilöä, Perttu Heinämäkeä. Tiesikö tämä jotain? Perttu oli yksi niistä ihmisistä, joihin epäily nyt kohdistui – itse asiassa oli jo melkein vuorenvarmaa, että syypää oli joku seurueen miesjäsen. Aliisa, Lilli ja Andreas olivat ulkona tupakalla, mutta Andreas tuli vähän myöhässä. Jos muut olivat maleksineet käytävässä, hänkin olisi saattanut piipahtaa käyttämässä pääkatkaisijaa hetkeksi pois päältä. Seurue oli jonkin verran humalassa, eikä pientä edestakaista liikettä asunnon ja käytävän välillä välttämättä edes huomattu. Jöns Saharisen osuus oli myös hyvin epäselvä. Samoin Pertun – joka tosin oli koko ajan ollut aktiivisesti kiinnostunut salapoliisintyöstä, toisin kuin Andreas. Mutta nyt hän oli heittäytynyt vaitonaiseksi.
Vähän myöhemmin etsivä Holma sai täysin yllättäen ja pyytämättä Pertulta kaipaamansa kommentin.
”Käytävässä ei välähtänyt.”
XII
Jöns Saharinen pukeutui säänmukaiseen kevyeen ulkoasuun. Oli elokuun loppupuoli ja ilma jotakin kesän ja syksyn väliltä, niin kuin usein tänä vuodenaikana. Hän oli vähän hämmentynyt ja suoraan sanoen myös ärtynyt. Teurajärven Timon – kuolleen Timon – asunnossa olivat, yhdessä Timon vanhempien kanssa, setvimässä asioita ja tavaroita Perttu, Lilli ja Aliisa. Andreakselle oli ilmoitettu, mutta tämä oli jäänyt kotiin. Jönsille ei sen sijaan ollut ensin edes välitetty ilmoittaa.
Miksi tämä sama toistui aina uudelleen? Jöns ei ymmärtänyt, mikä teki hänestä sivullisen tai alempiarvoisen. Tietysti pariskunnat oli helppo pyytää sinne tai tänne: ilmoittamalla yhdelle sai paikalle kaksi. Silti oli jotenkin epäilyttävää, kuinka helposti hänet saatettiin sysätä sivuun, vaikka hän oli taatusti ollut yhtä paljon Timon ystävä kuin Andreas ja Perttu – ja enemmän ja pidempään kuin Lilli, Aliisasta puhumattakaan. Eikö Jönsissä ollut charmia, eikö hän ollut cool? Oliko se, ettei Jöns ollut onnistunut kiinnostamaan yhtään naista Aamun jälkeen, todiste hänen yleisestä epäkiinnostavuudestaan? Ainainen sivuhenkilö. Sitä hän oli elämässään saanut tottua olemaan.
Jöns Saharinen pyöräili Teurajärven Timon asunnolle, tuttuun paikkaan, josta lähitulevaisuudessa tulisi vieras paikka. Asunto tyhjennettäisiin. Siihen muuttaisi joku ihan toinen ihminen. Seinät riisuttaisiin Timon pikkutyttömäisestä kitschistä, kukaan ei enää luukuttaisi Disturbedia tai Güntheriä. Vanhan jengin kokoontumiset saattaisivat kyllä jatkua, mutteivät koskaan entisellään.
Yllätys: Timon luona huseerasivat myös naapuri Orvokki Setälä ja tämän ystävä, mestarietsivä Herkku Holma. Vai oliko se edes yllätys? Jostakin syystä Jöns ei ollut ihan varma. Hänet toivoteltiin tervetulleeksi asiallisesti, mutta kukaan ei (luonnollisesti) näyttänyt olevan kovin innoissaan tai muuten vain värikkäällä tuulella. Seurue vaikutti suorastaan apaattiselta. Jöns Saharinen koetti vähän kysellä, mihin tulokseen Timon muut ystävät ja lähiomaiset olivat tulleet tavaraomaisuuden kohtalosta, mutta jotenkin läsnäolijat eivät olleet edes kiinnostuneita. Lopulta Jöns rojahti sohvalle, jolla ennestään istui jo Orvokki Setälä. Tämä sentään oli puheliaammalla päällä ja kyseli häneltä ihmetellen, mistä mahtoi periytyä tämä nuoren vainajan mielenkiintoinen sisustustyyli. Asiaa selitellessään ja kuvaillessaan Jönsiä alkoi suurin piirtein naurattaa. Voi, kuinka hän toivoikin, että Timon ainutlaatuisuutta ja erikoista persoonaa voitaisiin vielä muistella lämmöllä ja positiivisin äänenpainoin.
Loppujen lopuksi kesti yllättävän pitkään, ennen kuin Jöns Saharinen ymmärsi, mikä teki toisten läsnäolijoiden mielialoista vielä entistäkin synkemmän. Kaikille muille oli jo aivan selvää, että Timo Teurajärven kuoleman aiheutti – suoraan tai välillisesti – yksi tämän paikalla olevan seurueen jäsen. Tai, no Andreas ei ollut paikalla. Tarkoittiko se, että häntä pidettiin syyttömänä? Vai päinvastoin syyllisenä? Herkku Holma oli pääasiassa ikkunan luona hiljaa. Oliko hän keskustellut toisten ystävien kanssa ja päätynyt jonkinlaiseen lopputulokseen? Tämä ilmapiiri ei vaikuttanut oikeasti keskustelevalta, tai edes siltä, kuin se olisi muutamaa hetkeä aiemmin ollut keskusteleva. Ei, oli todennäköisempää, että salapoliisilla oli jokin oma yksityinen ajatus, jonka toiset joko jakoivat tai sitten eivät – mutta asiaa oli käsitelty sen verran, että sydänkohtaus ilman ulkopuolista ärsykettä oli poissuljettu ajatus. Voihan samperi.
Yhden pienen vihjeen Jöns pyydysti Herkku Holman ja Orvokki Setälän välisestä rupattelusta. Se vihje vain tuntui täysin asiattomalta. Etsivä Holma sai kuulla Timon naapurilta – lähes kuiskauksena – että kyllä tämän asunnossa oli lähes vuorenvarmasti harrastettu seksiä. ”Se ratkaisee asian”, mestarisalapoliisi vastasi itsevarmasti.
Jöns Saharinen luuli kuulleensa väärin.
XIII
{ dramaattinen loppunäytös }
”No niin, nythän me kaikki olemme kokoontuneet tänne kunnianarvoisen edesmenneen Timo Teurajärven asuntoon”, aloitti etsivä Herkku Holma, ja salamannopeasti oli ilmiselvää, että luvassa oli tämän omituisen näytelmän elokuvallinen huippukohta. ”Pyydän anteeksi kaikilta läsnäolijoilta, jotka tunsivat vainajan minua paremmin. Mutta aion seuraavaksi selittää ja perustella, kuinka ja miksi Timo kuoli. Ikävä kyllä tähän sisältyy eräs epämiellyttävä piirre – Timon kuolemaa edesautettiin. Tarkemmin sanoen yksi henkilö auttoi, ja tämä yksi henkilö kuuluu hänen lähimpään ystäväpiiriinsä.”
Huokaus kiersi pienessä huoneessa. Pahimmin järkyttyneeltä näytti Timo Teurajärven isä. Hän avasikin äänensä ensimmäisenä.
”Nyt minä kyllä todella toivon, että herra mestarietsivä ei iske harhaan. Nimittäin jos iskee, se on pahempi homma. Ja täysin anteeksiantamatonta.”
”Ei, ei, kyllä tämä juttu vaikuttaa selvältä”, Holma puolustautui. ”Mutta tarvitsen vielä hieman teidän apuanne. Itse asiassa olen pyrkinyt järjestämään tapahtumien kulun niin, että se auttaa asian – syyllisen – varmistumista.”
”Älä vain sano, että aiot lavastaa kohtauksen uudelleen. Minä en – me emme tahdo sitä.”
”En, enpä varsinaisesti.”
”Varsinaisesti?”
Herkku Holma ei varsinaisesti vastannut isä-Teurajärven viimeiseen tiedusteluun. Sen sijaan hän aloitti oman show'nsa.
”Minulle valkeni heti näihin nuoriin törmätessäni, että tapaukseen liittyi jotain epäselvää. Pinnan alla oli jännitteitä. Niin tietysti on kaikissa kaveriporukoissa, mutta tästä porukasta oli juuri yksi ihminen kuollut epäselvissä olosuhteissa. Pian selvisi, että Timolla oli sydänvika – ja osa hänen ystävistään tiesi sen. Nuoren ihmisen kuoleminen sydänkohtaukseen – vesiselvänä, tupakoimatta, ahmimatta – ei ole ihan todennäköisin tapahtuma. Edes urheilullinen voimainponnistus ei ollut mahdollinen, sillä ymmärtääkseni Timo ajoi kohtauksen yllättäessä partaa.”
”Niin, se partakone!” Lilli sanoi ääneen.
”Moni on varmasti ihmetellyt asiaa. Nyt aion selventää sitä. Ovathan kaikki tässä huoneessa?” Holma kysyi saaden Orvokki Setälän siirtymään keskemmäksi.
Huoneeseen oli ollut sytytettynä iso kattolamppu, mikä ehkä olikin aivan asiallista, sillä taivas oli harmaiden pilvien peitossa. Jääkaappi piti tavanomaista hurinaansa. Yhtäkkiä valo sammui ja jääkaappi hiljeni. Seurue tuntui säikähtävän. Mitä oikein tapahtui? Hetken kuluttua valo jälleen syttyi ja jääkaappi pörähti käyntiin.
”Ihmettelette varmaan, mitä tapahtui”, etsivä jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. ”Äsken, kuten eilisiltanakin, joku käytti pääkatkaisijaa hetkisen aikaa pois päältä. Nyt on melko valoisaa, ja olemme täällä olohuoneessa, mutta eilisiltana oli pimeää ja Timo oli wc:ssä. Vessan valo sammui, ja suriseva partakonekin hiljeni äkillisesti. Sellaisen aiheuttama säikähdys voi oikeasti lamauttaa heikon sydämen.”
”Huh, kamala!” Lilli äännähti taas toistenkin huoahtaessa.
”Kun ymmärrämme, että joku teki sen, voimme siirtyä kysymään: kuka on se joku? Ensiksi kysyn teiltä, kuka teki sen nyt?”
”Kaikki eivät olleetkaan tässä huoneessa”, Perttu tokaisi.
”Kuka ei ollut?” kysäisi Holma.
”Joku.”
”Aivan. Mutta mehän olimme täällä kaikki – sinä, Lilli, Aliisa, Jöns, Orvokki sekä Timon vanhemmat.”
”Väitätkö siis, että joku ulkopuolinen pääsi sisään?” isä-Teurajärvi kummasteli.
”Itse asiassa päästettiin sisään – nyt tänään. Kiitos oven avauksesta, Orvokki, ja kiitos sinulle, joka käänsit pääkatkaisijaa.”
Katseet kääntyivät kuin vaistomaisesti eteisen suuntaan. Sieltä saapui olohuoneeseen vielä yksi, loppujen lopuksi aika luonnollinen seurueen jäsen: Andreas Lövberg.
”Andreas!” Aliisa kiljaisi.
”Kuinka kauan sinä olet ollut täällä?” Jöns kysyi ihmeissään.
”Itse asiassa noin kolme minuuttia”, Andreas vastasi ja hymyili. ”Ilman minua näytös ei kuulemma ole täydellinen.”
”Tätä täydellisyyttä tarvitaan”, selitti Herkku Holma, ”koska nyt kaikki epäillyt ovat läsnä. Ketään ei voi jättää laskuista – ei Andreasta, ei Jönsiä eikä teitä kolmea, jotka olitte paikalla jo ennestään. Ja pois turhat luulot: ketään ulkopuolista ei takuulla päästetty eilen sisään kopeloimaan pääkatkaisijaa. Joku ihminen tässä huoneessa teki sen – pois lukien Timon vanhemmat sekä minut ja Orvokki.”
”Tehän olitte melkein läsnä, viereisessä asunnossa”, tokaisi Andreas hieman uhmakkaasti.
”Me emme tunteneet Timoa, emme tienneet sydänviasta, eikä meillä luonnollisesti ollut mitään häntä vastaan”, Orvokki Setälä kuulutti.
”No niin. Ensimmäisenä minulle kävi ilmi, että yksi seurueen jäsen ei missään tapauksessa voinut olla syyllinen.” Herkku Holma nyökkäsi huoneen nuorimman naishenkilön suuntaan. ”Aliisa Hautala. Sinä olit koko episodin ajan ulkona tupakalla. Ensin Lilli Heinämäen ja sitten Andreaksen kanssa.”
”Ei Lillikään voinut”, Aliisa täydensi. ”Ensin meitä oli Lilli ja minä, sitten me ja Andreas.”
”Oletko ihan varma, ettei Lilli käynyt missään vaiheessa sisällä, esimerkiksi aviomiestään etsiskelemässä?”
”Ei käynyt! Tai... no, tietysti, minähän olin vähän huppelissa, en voi olla täysin varma. Mutta melkein varma.”
”Mitä Lilli itse sanoo asiasta?” kysäisi etsivä.
”Öö, tuota...” Lilli näytti hieman vaikealta. ”Kyllä minä taisin käydä sisällä. Juurikin Perttua etsimässä. Perttu kuitenkin löytyi käytävästä seisoskelemasta, joten tulin – tuota, me tulimme pian ulos.”
”Perttu”, Holma otti taas puheenvuoron, ”mitä sinä toimitit käytävässä?”
”Odotin muita. Tai me Jönsin kanssa odotimme Timoa.”
”Oliko näin, Jöns?” Jöns nyökkäsi.
”Äkkiseltään siis vaikuttaisi siltä, että ensin Lilli ja Aliisa menivät ulos tupakalle. Sitten Andreas liittyi heidän seuraansa, ja jäljelle jäivät Jöns ja Perttu – sekä Timo. Menikö tapahtumien kulku näin?”
Hiljaisuus täytti pienen huoneen muutamaksi hetkeksi. Lopulta pari miesääntä alkoi puhua miltei yhtä aikaa.
”Ei se niin mennyt”, Perttu ilmoitti. ”Jöns ja minä olimme käytävässä, kun Andreas haki vielä unohtuneen lippalakkinsa.”
”Andreas kävi täällä sisällä, kun minä taas kävin ulko-ovella”, kuului Jöns Saharisen sanottava.
”Andreas Lövberg!” Herkku Holma ärjähti. ”Sinulla olisi siis ollut paras tilaisuus säikäyttää ystäväsi hengiltä. Teitkö sen?”
”En tietenkään!” vastasi Andreas loukkaantuneena. ”Minä ihan oikeasti hain lippikseni. Mistä ihmeen syystä minä tappaisin Timon? Timo oli minun ystäväni – paras ystäväni, jos ihan suoraan sanotaan.” Aliisa alkoi nyyhkyttää.
”Kyllä hän sen lippiksensä tosiaan unohti, ja haki sisältä”, Perttu ilmoitti.
”Jöns”, Holma uteli, ”mitä sinä puolestasi teit ulko-ovella – ja miksi palasit takaisin sisään?”
”En tiedä, kai tytöt näyttivät siltä, että halusivat olla keskenään.”
”Aliisa ja Lilli, muistatteko, kävikö Jöns ulko-ovella, ennen kuin Andreas tuli tupakalle?”
”Ai juu, kävi tosiaan”, muisti Lilli. ”Ihmettelin, miksi hän palasi sisään. Ja Andreas taisi tulla melkein heti.”
”Tuliko Andreas sinua käytävässä vastaan?”
”Tuli”, Jöns ilmoitti aika dramaattisesti. Seurasi kiusallinen hiljaisuus.
”Perttu Heinämäki!” Herkku Holma jylisi. ”Sinulla oli tilaisuus käydä tönäisemässä sähkökatkaisijaa, kun Andreas ja Jöns olivat ulko-oven suunnalla, Aliisa ja Lilli sen ulkopuolella. Teitkö sinä sen?”
”Mitä, en tietenkään.” Nyt oli Pertun vuoro olla loukkaantunut. ”En käynyt asunnossa enää ollenkaan. Odotin vain käytävässä, kunnes Lilli tuli eikä Timoa näkynyt tai kuulunut.”
”Olitko viimeinen, joka tuli ulos talosta?”
”No siis, en tietenkään voi olla varma – minäkin olin vähän huppelissa. Mutta... minusta tuntuu, etten ollut.”
”Nyt päädymme tilanteeseen, jossa täydellisyys ei riitä”, etsivä julisti yllättävän dramaattisesti. ”Tarvitaan vielä yksi tekijä tähän näytökseen, yksi ulkopuolinen – eikä kuitenkaan ulkopuolinen. Fyysisesti hän ei ollut täällä eilisiltana, mutta eräiden henkilöiden mielessä hän oli. Käytävän ovi on kiinni, mutta viime minuutit meitä on ollut yksi enemmän kuin on näkynyt. Saanko kutsua näyttämölle Matleena Soinisen?”
Eteisestä ilmestyi nuori punatukkainen nainen, joka oli useimmille läsnäolijoille tuttu. Matleena oli vuosikausien ajan ollut Andreaksen tyttöystävä, ennen kuin seurustelusuhde meni etäisyyden tähden poikki ja Andreas löysi rinnalleen Aliisan.
”Matleena! Onko Andreas...” Aliisa Hautala sopersi jotenkin hätääntyneenä.
”Mitä Andreaksesta?” kuuluivat Matleenan ensimmäiset sanat.
”No kun... sinähän olit, siis tehän olitte, ja minä luulin sinun asuvan muualla...”
”Ei, mutta minä tunnen tämän tytön”, aloitti täysin yllättäen Timo Teurajärven äiti, joka oli pysynyt koko ajan hiljaa.
”Samoin”, ilmoitti Timon isä.
Monen läsnäolijan ilme meni omituisiksi. Vieläkö Timon vanhemmat muistivat Andreaksen tyttöystävän vuosikausien takaa? Tässä oli jotain todella kummallista.
”Voisitko sinä nyt selvittää tämän sekasotkun, Matleena”, Herkku Holma pyysi.
”Mielelläni”, vastasi Matleena Soininen. ”Te tunnette minut Andreaksen eksänä, mutta minä olin Timon nyksä.”
”Mitä v...?” Aliisa huudahti, ja jotain samanlaista saattoi lukea myös Lillin huulilta.
”Niin. Me Timon kanssa seurustelimme viimeiset yli puoli vuotta – melkein vuoden. Emme hennonneet kertoa teille, kun minulla on tämä Andreas-kytkös ja pelkäsimme, että minun ilmestymiseni kuvioihin voi pilata ystävyyssuhteet.”
”Voi... voi luoja!”
”Ja kuinka kävikään”, Holma kommentoi vähän ironisen näköisenä, kunnes rypisti otsaansa. ”Se pilasi ne kuitenkin.”
”Siitäkö tässä kaikessa on kysymys?” Aliisa uteli häkeltyneenä.
”Nii-in.” Mestarisalapoliisi nyökkäsi kaikkitietävästi. ”Yksi teistä on ollut koko ajan rakastunut Matleenaan. Tämä ihminen on aina joutunut elämässään tyytymään toiseksi parhaaseen. Eilisiltana hänelle valkeni – täysin puun takaa – että ystävä, jonka piti olla häntä alempana nokkimisjärjestyksessä, oli kaikessa hiljaisuudessa saanut sen, mistä hän oli hiljaa haaveillut.”
Andreas Lövberg nieleksi. ”Se ihminen en ole minä.”
”Sano, että Andreas puhuu totta!” nyyhkytti Aliisa.
”Kyllä”, Herkku Holma vastasi, ”Andreas puhuu totta. Tiedän myös, että viime aikoina salapoliisitarinoissa on ollut muotia marssittaa näyttämölle ennakoimaton homoseksuaalinen kuvio, mutta siitäkään ei ole tällä kertaa kysymys.”
”Mutta sitten...”
”Aivan. Vaihtoehtoja on loppujen lopuksi aika vähän.”
”No voi vittu”, mutisi Jöns Saharinen lyhyen, mutta kiusallisen hiljaisuuden päätökseksi.
”Mitä? Sinäkö sen ihan oikeasti teit?” Andreas huudahti suuttuneena.
”En minä tajunnut!” Jöns puolustautui. ”Olin kännissä ja vihainen. Olen aina teidän kanssanne enemmän kännissä kuin kukaan tajuaa. Ei minunkokoiseni ihminen voi kitata niin paljon tulematta känniin.”
”Kännissä ja läpällä. Niinpä tietysti”, Lilli tuhahti kyynisenä.
”Eikä kukaan teistä ikinä ymmärtänyt, kuinka yksinäinen olen ollut Aamun jälkeen. Luulin aina, että Timolla menee vielä huonommin tai sitten hän on homo. Ihminen, joka ei uskalla saada edes orgasmia sydänvikansa vuoksi – yhtäkkiä hän peuhaakin juuri sen naisen kanssa, joka on aina ollut minulle ykkönen!”
”Ei se mitään peuhaamista ollut”, Timon äiti puuttui asiaan. ”Timo aikoi mennä Matleenan kanssa naimisiin.”
”Mitäh?” Nyt oli Matleenan vuoro häkeltyä. ”Minulle Timo ei ollut kertonut! Voi, Timo...” Kyyneleet vuotivat punatukkaisen tytön silmistä.
”Kyllä minä sen ymmärsin”, Jöns tuhahti, ”ja sitä pahemmalta se tuntui. Tunsin itseni maailman surkeimmaksi olennoksi, ja tunsin, että hän on kusettanut minua koko ajan. Sitten olimme lähdössä, kävin eteisessä ja Timo ajoi partaansa – minä vain ajattelin, että 'tässä sinulle sydänsärkyä, sydäntensärkijä', käänsin katkaisijaa ja kuulinkin pahan ulvahduksen vessasta, mutta en oikeasti uskonut enkä ymmärtänyt, että se oli oikea sydäri. Ja sen jälkeen kaikki meni painajaismaisessa sumussa.”
”Voi helvetti, Jöns! Meidän kaveri!”
”Niin... minä olen siis syypää. Anteeksi, olin vitun tyhmä. Voin mennä vaikka vankilaan, ei tämä vapauskaan ole muuta kuin pakollista yksinoloa ja ainaista osaansa tyytymistä.”
”Toisikohan vankila sinuun jotain särmää?” Matleena Soininen tokaisi yllättäen. ”Olit, Jöns, aina kiva silloin ennen – mutta tylsä. Andreas oli kiinnostava, Timo oli kiinnostava. Älä ainakaan kuvittele, että menetit minut Timolle – minä en olisi koskaan voinut olla sinun.”
XIV
{ Aliisa }
Niin se sitten päättyi. Tai ei se ihan vielä päättynyt, vaan sinne ilmestyi Orvokki Setälä-Tätilän jossain välissä paikalle pirauttama poliisi, joka aukoi Herkku Holmalle päätään ja talutti Jönsin poliisiautoon. Se oli todella hämmentävä näky. Viimeisenä Jöns muuten sanoi, että musiikkikin oli ihan paskaa. Siis silloin illanvietoissa, sitä hän tarkoitti. Tietenkin se oli täysin asiatonta, mutta lause rupesi väkisinkin hymyilyttämään. Sehän näet oli. Jotenkin, yhtäkkiä, tuo tokaisu avasi minulle Jönsin koko sisimmän. Hän ei ikinä osannut erottaa tärkeitä ja toisarvoisia asioita toisistaan.
Mestarietsivä Holma kiitteli meitä ja erityisesti Perttua, joka kuulemma oli auttanut ratkaisemaan arvoituksen. Perttu itse ei ymmärtänyt asiasta paljoakaan – hän oli kuulemma epäillyt, että Timo oli ilmoittanut testamenttaavansa jotain jollekulle tai muuta vastaavaa. Mutta kai hän oli sanonut Holmalle jotain oleellista. Minua jäi epäilyttämään, että Herkku Holma oli edelleen mielissään siitä, kun Perttu ihaili häntä ja halusi osallistua salapoliisintyöhön. Narsistin vikaa? Ehkä.
Olimme Andreaksen kanssa ihan samaa mieltä, ettemme halunneet jäädä Timon asunnolle enempiin pesänselvityksiin – tämän näytelmän jälkeen – vaan lähteä pikimmiten kotiin. Yllättäen siinä kävi niin, että Soinisen Matleena lähti mukaan. Ennen tätä iltapäivää en olisi voinut kuvitellakaan, että toivottelisin Matleenan mielihyvin meille teelle. Enää hän ei ollut ihminen, jota kohtaan Andreaksella oli epäilyttävästi ollut tunteita, vaan yksi tarinan avainhenkilöistä ja Timon rakastettu. Pois vanhat kuvitellut kaunat! Sellaisen ihmisen kanssa voisi suorastaan ystävystyä.
Holma, se sankari, lähti Timon naapuriin rupattelemaan Setälä-Tätilän kanssa joutavia.
Timon vanhemmat jäivät taivastelemaan.
Elämä jatkui meillä kaikilla.
