Superagentti siekailee jälleen

(Teksti on kirjoitettu syksyllä 2010 Hervannan ja Kaukajärven kirjoituskilpailua varten. Kilpailuraati arvosti sitä jälleen jämäpalkinnon verran. Lyhyistä keskusteluista raatilaisten kanssa jäi vaikutelma, ettei kukaan oikeasti edes yrittänyt ymmärtää sitä. Tämäkin kirjoitelma on ollut netissä luettavissa.)

I

Kello rupesi piipittämään kalpeaihoisen, jotensakin karunnäköisen nuorenpuoleisen miehenrähjän ranteessa. Mitä nyt, mies tuumi. Eihän hän ollut edes nukkumassa! Mutta hetkinen! Kyseessä ei ollut herätysääni. Tämä korvia ja saman tien hermojakin raastava (miekkonen käsitti, että aistinelimet ja hermoradat ovat toisiinsa yhteydessä) piipitys oli oleellisesti erilainen kuin se terävän rauhallinen äänimerkki, johon hän joka aamu heräsi unesta, joka luultavasti muuten olisi jatkunut sikeänä kohti ikuisuutta. Tämän oli pakko tarkoittaa, että valtakunta tarvitsi Sorto Muuraista. Nyt!

Uudenaikaisen virtaviivainen Tunturi-merkkinen polkupyörä kiidätti tuossa tuokiossa Muuraista kohti salamyhkäisen, tuntemattoman, monien mielestä pelottavan Salaisen Gestapoliisin päämajaa. Taivaalta löpsähteli katuun räntää kuin sateenjumalattaren mällisylkeä, mutta peloton, ruokkoamaton agentti ei siitä piitannut. Kaikista säistä hän kavahti ainoastaan jäätävää vesisadetta ja sitäkin ainoastaan siksi, että kerran huimapäisessä menneisyydessään juuri epäilyttävän tyypin jäljille päässyt Muurainen oli liukastunut, lennähtänyt päistikkaa jäätyvän veden liippaamaan katuun, kadottanut epäilyksenalaisen ja kaiken kukkuraksi rikkonut silmärillinsä.

Jälleen vain muutaman hetken kuluttua agentti Sorto Muurainen istui Salaisen Gestapoliisin kunnioitetun Päällikön huoneessa valmiina vastaanottamaan uuden tehtäväkäskyn. Nämä hetket olivat aina yhtä hirvittäviä, täynnä käsinkosketeltavaa jännitystä (tai sitten kyse oli tahmasta, jota tipuskeli katosta Muuraisen näpeille muistona aamupäivällä tapahtuneesta kemiallisesta reaktiosta ex-noviisi Nysä Näynpään leikittyä jaksolliseen järjestelmään kuulumattomilla alkuaineilla). Veisikö uusi tehtävä lopultakin agentilta hänen niin monta kertaa alttiiksi asettamansa hengen?

"Mene Suttulan baariin", lausui Salaisen Gestapoliisin kunnioitettu Päällikkö, Andero 'Angst-Angst' Köppelqvist. "Sieltä löydät tasan iltakymmeneltä mehukeisari Matti von Korhosen. On syytä epäillä, että hänen riikintaalerinsa ovat peräisin ihan muualta kuin mehunmyynnistä. Tehtävänä on urkkia totuus ilmi. Mars matkaan! Muista myös Venus!"

Agentti Sorto Muurainen teki kunniaa, nousi ja poistui toteuttamaan dramaattista tehtävää.


II

Kellarikerroksessa, piilossa koko muulta maailmalta, sijaitsi Salaisen Gestapoliisin kaikkein pyhin – pimeä kokoushuone. Sinne ei ollut avaimia edes muutoin niin kunnioitetulla Päälliköllä. Pimeään kokoushuoneeseen oli pääsy ainoastaan Salaisen Gestapoliisin vanhimpien neuvoston jäsenillä. Tänä iltana huoneen kynttilä oli sytytetty. Se tarkoitti salakielellä, että vanhimpien neuvosto kokoontui kiihkeään hätäistuntoon.

"On syytä epäillä", aloitti 79-vuotiaan Pekka Mauserin mylvivä ääni, "että muuan poliisiyksikkömme nuorista, vielä epäkypsistä kyvyistä on sortunut al-qaidalle tielle. Sellaista me vanhimmat emme tietenkään mukisematta katsele. Lavea tie on aina ollut lännen tie. Ajatelkaa kasinoita, jotka antoivat nimen pyhälle kasinotaloudelle ja auttoivat luomaan kuolemattoman kasinopelin käsitteen. Ajatelkaa konjakkia ja tryffeleitä. Kauan eläköön maalliset nautinnot. L niin kuin länsi! L niin kuin lavea tie!"
"Äl äl äl! Länsi länsi länsi!" huusi ekstaattinen vanhuskuoro.
"Tommi Läntinen on idolimme!" julisti yksi läsnäolijoista kuin transsissa.
"Tee tee tee! Tommi Tommi Tommi!" neuvoston jäsenet pauhasivat.
"Go west, young man!" karjahti pöydän päässä muuan mies.
"Gou weeest, laif is piisful teör!" veisasivat toiset vanhimmat ympärillä.
"Oi, ihanaa!" kiekaisi eräs alle seitsenkymppinen noviisi. "Minä arvasin, että täällä on muitakin homoja!"
"Öh", Pekka Mauser öhkäisi vaivautuneena, "luonnollisesti seksuaalinen tasa-arvo on yksi läntisen sivilisaation näyttävimmistä saavutuksista, mutta... öh, mukiloikaa tuo saamarin hintti kylmäksi ja heti!"

Kun miehimys oli laitettu pimeän kokoushuoneen komeroon kieltään riiputtamaan, Salaisen Gestapoliisin vanhimpien neuvoston jäsenet kerääntyivät uudelleen kynttiläpöydän ympärille. Odotettavissa oli suupielet kangistava paljastus: kuka oli se kurja nuori (vielä epäkypsä) kyky, joka oli lipsahtanut al-qaidalle tielle?
"Tämä voi olla järkytys joillekuille teistä", johdatteli Pekka Mauser. "Mutta totuus on totuus, ja totuutta on katsottava silmiin." Nuoremmat noviisit yrittivät katsoa Mauseria silmiin nähdäkseen, ketä Mauser katsoi silmiin näin sanoessaan.
"Vain minä ja Pekka tiedämme, kenestä on kysymys", lisäsi 84-vuotias Arwid Salkkunen. Lausumassa ei ollut mitään yllättävää, sillä Salaisen Gestapoliisin vanhimpien neuvoston vaikutusvaltaisimmat jäsenet olivat erinäisten urkkimiskeinojensa ansiosta aina perillä, kuka jäsenistä tiesi mitäkin. "Saamiemme tietojen mukaan kyseessä on... agentti Sorto Muurainen."

Pimeään kokoushuoneeseen levisi epäuskoisen ihmettelevä kuiske ja kohina. Että Sorto Muurainen, kunnioitetun Päällikön suosikki! Jotkut alkoivat jo supista epäilyjä, ettei itsellään Päällikölläkään ollut puhtaita jauhoja salkussaan...


III

Agentti Sorto Muuraisen polkupyörä kaarsi omistajansa kuljettamana pittoreskin Suttulan baarin pyörätelineen luo. Baari oli vain puoliksi täynnä, sillä oli maanantai. Muurainen tuumi, että mehukeisarina mainetta niittäneen Matti von Korhosen löytäminen ja tunnistaminen olisi helppoa. Sisällä näytti luuraavan ainakin akka Parkujärvi, agentti Muuraisen naapuri kotilähiöstä. Henkilökunnan puolesta työvuorossa oli selvästikin Masirpal, assyrialainen maahanmuuttaja, jota asiakkaat onneksi kohtelivat yleensä solidaarisesti.

Kello oli neljännestä vaille kymmenen illalla. Sorto Muurainen asteli sisään Suttulan baariin. Tapansa mukaan – tämä tapa oli voimassa kaikissa baareissa – agentti tilasi tiskillä "sen tavallisen", jonka huonosti kieltä osannut Masirpal tosin käsitti tapaksiksi. Nähdessään espanjalaiset pikkupurtavat lautasella Muurainen vaati palan painikkeeksi ykköspilsneriä. Onneksi tästä ei aiheutunut huomiota herättävää episodia, olihan agentin tarpeen sulautua mahdollisimman huomaamattomana joukkoon.

Tasan kello kymmenen ilmestyi ovesta sisään tunnettu hahmo. Mehukeisari von Korhonenhan se siinä patsasteli keltaisessa vinyylihaalarissaan! Asiakkaiden keskuudessa kiersi kohahdus. Kun Matti von Korhonen oli kolmihenkisen pienoisseurueensa kanssa samppakaljat ostettuaan asettunut pyöreään pöytään baarin keskivaiheille, Sorto Muurainen päätti ottaa härkää sarvista ja lampsia suoraan mehumiehen juttusille. (Härkä on siinä mielessä osuva ilmaus, että von Korhonen muistutti todella ulkoisesti nautaeläintä ja sitkeiden huhujen mukaan vieläpä käyttäytyi sonnimaisesti. Sarvia miehellä ei kaikesta huolimatta näkynyt.)

"Itse mehukeisarikos se siinä? Iltaa, iltaa", agentti aloitti sujuvasanaisesti.
"Iltaata! Kukas miekko sinä olet?" kysyi Matti von Korhonen.
"Minä olen Sorppa vain", Sorto Muurainen vastasi käyttäen lempinimeä, jonka Salaisen Gestapoliisin kunnioitettu Päällikkö Andero Köppelqvist oli lanseerannut erikoistehtäviä varten.
"Ja minä Masa. Sanotaanpa käsipäivää." Käteltäessä von Korhonen yllättäen kurottui kuiskaamaan Muuraisen korvaan. "Minä tiedän, millä asialla olet. Ohranan asialla."

Agentti Muurainen valahti kalpeaksi. Noin kuudella sanalla mehumies oli tylysti ilmaissut, että hän tiesi enemmän kuin ehkä kunnioitettu Päällikkökään saattoi arvata ja nyt pelattaisiin hänen säännöillään.
"Haastan sinut pelaamaan kanssamme Unoa koko loppuillan ajan", von Korhonen julisti tuomionsa pienoisseurueen muiden jäsenten tihdatessa vieressä jännittynein ilmein.

Ei auttanut muu kuin suostua tarunhohtoisen mehukeisarin Matti von Korhosen säälimättömään vaatimukseen. Korttipeli alkoi, se jatkui kauan, ja koko illan samppakalja tarjoilutti itsensä pöytään juovuttaen Muuraisen jokseenkin moraalittomasti.


IV

Agentti Sorto Muurainen oli viimeksi joskus keskiolutvallankumouksen aikoihin herännyt krapulassa. Nyt hänen suutaan kuivasi ja päätään jomotti. Eikä hän edes maannut tutussa lastulevyisessä sängyssään, vaan tähän tarkoitukseen sangen vieraalta tuntuvalla lastulevyisellä sohvallaan.

Onneksi Salaisen Gestapoliisin agenteille oli tätä hätää varten kehitelty ihmeaine. Supersporttijuoma E=mc2 palautti salamannopeasti Muuraisen elinvoimat ja sai hänet ajattelemaan niin selkeästi, että edellisillan salakähmäinen arvoitusvyyhti alkoi heti purkautua. Hän oli yrittänyt miettiä sohvalla maatessaan, olisiko Matti von Korhonen lipsauttanut jotain, mikä voisi selvittää mehukeisarin riikintaalereiden epäilyttävän lähteen. Nyt agentti oivalsi asian kristallinkirkkaasti: siinä, että mehukeisari ylipäänsä tiesi, millä asialla Sorto Muurainen oli, piili ongelman selvittämisen avain!

Jossakin oli vuoto. Eikä kyse ollut agentti Muuraisen ruumiista. Hän tosin tutki itsensä ja vaatteensa löytääkseen mahdollisen mikrofonin. Vaan ei – joku oli ehkä salakuunnellut hänen keskusteluaan kunnioitetun Päällikön Andero Köppelqvistin kanssa. Vai oliko sekään mahdollista? Poliisiyksikön hyvin koulutetut portugalilaiset mikrofoninetsijät tutkivat Köppelqvistin huoneen aamuin illoin. Aavemaisen kajastava tuikkulyhty syttyi Sorto Muuraisen pään yllä: voisiko olla, että Salaiseen Gestapoliisiin oli luikahtanut vakooja? Sehän tiesi myös... tätä agentti ei melkeinpä uskaltanut ajatella... että itse kunnioitettu Päällikkö Köppelqvist saattoi olla vaarassa juuri nyt!

Supersporttijuoma E=mc2:n voimaannuttama Muurainen sonnustautui sarka-asuunsa ja pinkaisi polkupyörineen ulos räntäsateeseen.


V

Aristo-Baari sijaitsi kaupungin arvokkaimman siirtomaatyylisen kivitalon katutasossa. Loosipöytään olivat kokoontuneet Salaisen Gestapoliisin vanhimpiin kuuluvat Arwid Salkkunen ja Pekka Mauser sekä heidän attaseansa Nygren. Ukkeleille maittoi rommilla terästetty cappuccino, jonka pinnalle oli ripoteltu sinivihreitä nonparelleja.

"Kuulin, että kala kävi eilisiltana syöttiin", Pekka Mauser aloitti 79 ikävuotensa arvokkuudella.
"Niinhän tuo taisi tehdä", tuumasi Arwid Salkkunen hiukan mutisten, sillä hän nuoli samalla vaahtoa suupielistään. "Arviot sintin epäterveestä ruokavaliosta olivat siis ilmeisen ylimitoitettuja. Mutta mitä me nyt teemme sillä keisarilla?"
"Vaikea sanoa", totesi Mauser. "Yhtäältä hän ansaitsisi yksiköltämme kunnianosoituksen pätevästä toiminnasta. Mutta toisaalta hänestä saattaa tulla yksiköllemme harmeja, ellemme pääse hänestä vikkelästi eroon. Hankala dilemma. Miten olisi, jos lähettäisimme hänet kulttuuriattaseaksi Bessarabiaan?"

Salkkusen ja attasea Nygrenin ilmeet vääntyivät surrealistiseen virneeseen.


VI

Pieni kynttilä oli sytytetty pimeässä kokoushuoneessa, Salaisen Gestapoliisin kaikkein pyhimmässä. Läsnä oli varsin poikkeuksellinen kokoonpano. Kynttiläpöydän ääreen olivat Pekka Mauserin ja muiden ikänestoreiden aavistamatta kerääntyneet poliisiyksikön vanhimpien neuvoston noviisit.

"Kysymys on pahemmasta kuin ne seniilit käsittävätkään", tuhahti noviisi, joka tunnettiin Salaisen Gestapoliisin käytävillä koodinimellä Paawo. "Käytävillä juorutaan, että agentti Sorto Muurainen oli käynyt helposti syöttiin. Niinpä on oletettavaa, että länsimaista sivilisaatiota uhkaa poliisiyksikössämme vielä häntä vahvempi voima."
"Ei kai vain...?" tajuntansa palauttanut homppelinoviisi vikisi kauhusta.
"Kyllä vain", Paawo vastasi. "Tavallisen riviagentin sijaan onkin al-qaidalle tielle erehtynyt itse kunnioitettu Päällikkö, Andero 'Angst-Angst' Köppelqvist! Ellen erehdy, kavala Bessarabian tiedustelupalvelu on maanitellut hänet vakoojakseen."
"M-mitä voimme tehdä asialle?" änkytti toinen noviisi.
"Dorka! Tietysti mutiloimme Päällikön. Pistämme hänet silpoherneiksi poliisiyksikkömme ullakolta löytyvällä mutilaatioveitsellä."

Vanhimpien neuvoston vähemmän brutaalit noviisit katsoivat järkyttyneinä toisiaan kuultuaan Paawon lamaannuttavan julman tehtäväkäskyn.


VII

Agentti Sorto Muurainen pyyhälsi hirmuista kyytiä sisään Salaisen Gestapoliisin kunnioitetun Päällikön virkahuoneeseen. Andero 'Angst-Angst' Köppelqvist tuijotti tuohtuneen arvioivasti paikalle pelmahtanutta riviagenttia, jonka sarka-asu haiskahti yhä Suttulan baarin alakulturellille atmosfäärille.

"Kuinka julkeat sännätä koputtamatta sisään konttoriini?" tivasi kunnioitettu Päällikkö.
"Olet, huh, vaarassa, puh", puuskutti Muurainen.
"Uh, kenen taholta?" Köppelqvist kuiskasi hämillään – aivan kuin kaikki langat eivät olisikaan hänen käsissään (käytännössä niitä oli vain yksi: langanpätkä, jonka hän hetki sitten oli nykäissyt villapaidastaan irti).
"Mehukeisari Matti von Korhosen ja jonkun tässä talossa", vastasi agentti Muurainen niin ikään kuiskuttaen.
"Jonkun tässä talossa?" säikähti Päällikkö ja näytti jo suorastaan hätää kärsivältä (itse asiassa hänellä olisi ollut tarve päästä pikkulaan). "Hyvänen aika, meidän on pelastettava mutilaatioveitsi poliisiyksikkömme ullakolta ja sassiin!"

Sorto Muurainen katsoi kuusitoista sekuntia kunnioitettua Päällikköään. Sitten hän pyrähti lassevirenmäiseen juoksuun.


VIII

Fiskars-merkkinen keittiöveitsi, jonka kahvassa oli reikä, roikkui reikään ujutetun surrinarun varassa Salaisen Gestapoliisin ullakkohuoneen katosta. Yhtäkkiä veitsestä oli tullut valtakunnallisen kriisin pelinappula. Sitä havitteli eri syistä yhtä aikaa kolme toimijaa, jotka kaikki lähestyivät veistä eri suunnista käsin.

Koodinimellä Paawo tunnettu poliisiyksikön vanhimpien neuvoston lahjomaton noviisi nousi ullakolle suoraan pimeästä kokoushuoneesta talon salattuja takaportaita pitkin. Samaan aikaan etuportaita ylös pinkoi agentti Sorto Muurainen. Hissillä puolestaan lähestyi ullakkoa mehukeisari Matti von Korhonen, jolle Pekka Mauser oli heikkona hetkenään salaa kunnioitetulta Päälliköltä myöntänyt oman avaimen.

Ullakkokerrokseen ennätettyään Sorto Muurainen näki ällistyksekseen edessään kellertävän selän, joka oli ilmiselvästi juuri putkahtanut poliisiyksikön hissistä. Kuka oli tuon salaperäisen selän omistaja? Samalla hetkellä, kun Muuraisen oivalluskyky ratkaisi oikean vastauksen, niin häntä kuin edessä tönöttänyttä yhdistettyä selkä- ja mehumiestä odotti uusi yllätys. Ullakkotilan toisessa päässä seisoi kasvot tulijoihin päin julmurimainen Paawo – tismalleen yhtä etäällä mutilaatioveitsestä kuin Matti von Korhonen ja hänen rinnalleen noussut agentti Muurainen.

Jännitys oli tiivistymässä huippuunsa. Siitä, kuka uskalsi tehdä seuraavan liikun, saattoi riippua valtakunnan tulevaisuus!


IX

Mistään mitään tietämättömät Salaisen Gestapoliisin vanhimmat Arwid Salkkunen ja Pekka Mauser sekä heidän attaseansa Nygren istuivat yhä Aristo-Baarissa tyynen rauhallisina. Cappuccinolla terästetty rommi maistui, ja asiat hoituivat puhelimitse ilman että kolmikon tarvitsi edes liikutella koipiaan – jos olivat hoituakseen.

"Se mokoma mehukonsuli ei vastaa vieläkään puhelimeen", Pekka Mauser tuhisi pitkästyneenä. "Milläs me sitten tyydytämme Bessarabian tiedustelupalvelun pyyteet ja vaateet, ellemme hänellä?"
"Minulla on parempi idis", Arwid Salkkunen – ikänestoreista vanhempi ja kenties myös viisaampi – lausahti juoduista juomista tuntuvasti lupsakoiduttuaan. "Lähdetään sinne itse."
"Mitä sinä sanot?" hiiltyi Mauser.
"No ajattelepa nyt, Pekkis kuoma. Bessarabiassa ei varmasti sada räntää. Meidän riikintaalerimme on siellä kovaa valuuttaa. Olemme parempia kulttuuriattaseoita kuin Matti von Korhonen. Lisäksi luulen, että se mehukorpraali on parasta aikaa väärinkäyttämässä poliisiyksikkömme avainta, ja meidän hieman ongelmallinen osuutemme tulee ilmi millä hetkellä hyvänsä."

Pekka Mauser valahti kalvakaksi, mutta attasea Nygren näytti tyytyväiseltä. Hänen elintasonsa nousisi monta luokkaa. Pian Nygren voisi kotoisen petrolikamiinan sijaan loikoilla vaikkapa uima-altaan ääressä.


X

Salaisen Gestapoliisin ullakkohuoneeseen kokoontunut toisiinsa keskittynyt kolmikko ei ensin huomannut, että heitä osoitettiin pyssyllä. Kunnioitettu Päällikkö, Andero 'Angst-Angst' Köppelqvist, oli jännittänyt jousen ja osoitti nuolenpäällä vuorotellen koodinimi Paawon julmettua naamaa, mehumies von Korhosen vinyylihaalaria ja ilmeisen hämäyksen vuoksi agentti Muuraisen silmärillejä.

"En tiedä tarkkaan, mitä varten te kaikki olette sen perässä, mutta sen tiedän, että te kaikki olette mutilaatioveitsen perässä!" jyrisi lopulta Köppelqvistin ääni ullakolla kuin tuomiopäivän urkuharmonikka. "Saatte luvan selittää yksi kerrallaan!”
"Nyt taidan ymmärtää", Sorto Muurainen julisti mieli kirkkaana kuin Mustanmeren kesätaivas. "Mehukeisarin riikintaalerit ovat peräisin meidän poliisiyksikkömme porsaanreikäisestä budjetista. Kuka niitä on jaellut – vanhimpien neuvoston ikänestoritko? Ei ainakaan tuo meitä vastassa seisova ukonrähjä."
"Mitäh?" ällistyi Paawo. "Siinä tapauksessa seniorit ovat harhaanjohtaneet meitä kirkasotsaisia noviiseja. Meidän annettiin ymmärtää, että te – agentti Muurainen ja kunnioitettu Päällikkö Köppelqvist – saattaisitte olla vaikka bessarabialaisten vakoojia! Ja olemme kyllä ulkoistaneet sisävakoiluamme, mutta tuosta haalariukkelista en tiedä yhtään mitään."
"Minä tunnustan", mehukaiserwursti Matti von Korhonen ilmoitti luhistuneena kuin Jerikon muurit. "Olen vastaanottanut rahaa Salaisen Gestapoliisin vanhimpien neuvostolta. Mehunmyynnillä en tienaa kuin vitosen päivässä. Olen vakoillut, urkkinut ja tiedustellut kuin mikäkin James Pondi. Rahan lisäksi minulle lupailtiin kulttuurilomaa Bessarabiassa, mutta siitä ei ole kuulunut mitään. Niinpä päätin juuri lähteä sinne itse postiautolla ja ottaa muistona mukaan poliisiyksikkönne virallisen mutilaatioveitsen, jolla voisin kuoria määränpäässä viikunoita. Mutta nythän minä varmasti joudunkin vankilaan."
"Tuskinpa", Köppelqvist naurahti. “Sinulta otetaan vain rahat, avain ja veitsi pois ja pyydetään vaikenemaan. Tätä upouutta käytäntöä kutsumme ehdonalaiseksi vankeudeksi. Käytännössä sinusta tulee siis ihan tavallista köyhälistöä niin kauan kuin käyttäydyt kiltisti."
"Akka Parkujärvi voi tarjota sinulle vispipuuroa Suttulan baarissa", vinkkasi agentti Muurainen.

Salaisen Gestapoliisin kunnioitettu Päällikkö Andero 'Angst-Angst' Köppelqvist ja hänen alaisensa Sorto Muurainen katsahtivat toisiaan luottavaisina. Kähmijöiden peli oli pelattu ja valtakunta pelastettu.

THE END